perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ikääntyneiden kotona selviytyminen ja selviytymistä auttavat palvelut

Kuntien kotihoidon kautta ikääntyvillä on mahdollisuus saada monenlaista palvelua ja tukea kotona selviytymiseen. Kunnat tarjoavat yleensä apua ainakin pesulla käyntiin, pukemiseen, ruuan lämmitykseen ja lääkkeiden ottamiseen. Kotipalvelun kautta järjestyy tarvittaessa myös ateriapalvelu eli kotiin kuljetettu tai läheisessä palvelutalossa nautittu ateria, kylvetys- ja saunapalvelu kunnan tiloissa, kauppakassipalvelu eli ruuan toimitus kotiin lähikaupasta sekä turvapuhelin. Kunnat järjestävät myös kotona asuville tarkoitettua päivätoimintaa, jossa on päivittäisen ohjelman lisäksi tarjolla ruoka. Kunnan lisäksi erilaisia hoivapalveluja kotiin tarjoavat myös yksityiset toimijat. Palveluja on yleensä kyllä tarjolla, mutta pienituloisille eläkeläisille monet palvelut voivat olla liian kalliita. (Riihimäen kaupunki 2015.)

Tein itse laadullista tutkimusta lähipiirissäni tänä keväänä ikääntyvien pärjäämisestä kotona. Tutkimus liittyi sosionomi-opintojeni jaksoon Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet. Tein tutkimusta haastattelemalla neljää kotona asuvaa ikääntynyttä, tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää heidän omaa pärjäämistä kotona tällä hetkellä ja heidän omia ajatuksia tulevaisuudessa tarvitsemistaan palveluista. Haastateltavat olivat iältään 72 – 79 – vuotiaita. Kaikki haastateltavat asuvat tällä hetkellä kotona ja kokevat pärjäävänsä nyt vielä melko hyvin, vaikka jokaisella heistä on jonkinlaisia terveydellisiä ongelmia. Ketään haastatelluista ei ole vielä kotihoidon palvelujen piirissä. Kysyin haastateltavilta, minkälaista apua he kokivat tarvitsevansa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Kaikki haastateltavat arvioivat tarvitsevansa tulevaisuudessa ensimmäiseksi siivousapua, kahden haastatellun mielestä siivousapu voisi olla nytkin ajoittain tarpeellista. Haastatellut kokivat kodin siivoamisen raskaimmaksi kotityöksi. Ketään haastatelluista ei kuitenkaan vielä ollut hankkinut siivouspalveluita kotiin, palvelun kalliin hinnan vuoksi.

Siivoamisen ohella toinen kotona pärjäämiseen vaikuttava asia oli kaikkien haastateltujen mukaan oma terveydentila. Haastateltavat olivat huolestuneita omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa, jos terveydentila heikkenee. Erityisesti muistiongelmien lisääntyminen ja mahdolliset muistisairaudet tulevaisuudessa huolestuttivat. Kaikki haastatellut olivat kuitenkin tällä hetkellä kohtuullisen tyytyväisiä pärjäämiseen kotona ja kaikki toivoivat, että voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Ikääntyneiden kotona asuminen mahdollisimman pitkään on nykyisin myös yhteiskunnan tavoitteena. Kotona asumisen tukeminen on huomattavasti edullisempaa yhteiskunnalle, kuin palveluasuntojen ja hoiva-asumisen järjestäminen. Itse jäin miettimään, onko kotiin tarjottavia kohtuuhintaisia palveluita vastaavasti kehitetty ikääntyvien tarpeita kuunnellen? Onko nykyinen suuntaus se, että kotona on pärjättävä jollain tavalla, vaikka itse ei enää kokisi pärjäävänsäkään, koska hoiva-asumista on tarjolla vain kaikkein huonokuntoisimmille? Onko tulevaisuus sitä, että huonokuntoiset ikääntyneet asuvat kotona ilman tarvitsemiaan palveluita, koska heillä ei ole varaa ostaa niitä? Monet haluavat ja voivat taloudellisestikin asua kotona palvelujen turvin mahdollisimman pitkään ja on hyvä, että heille on palveluja tarjolla. Mielestäni kun ikääntynyt itse kokee, ettei enää pärjää, hänellä pitäisi edelleen olla mahdollisuus myös päästä palveluasuntoon tai hoiva-asumisen piiriin.

Kunnan kotihoidon kautta siivousapua on yleensä tarjolla vain veteraaneille, muiden asiakkaiden kotihoitoon kuuluu vain päivittäinen siistiminen. Yhteiskunnan tavoitteena on ikääntyvien asuminen kotona yhä pidempään, joten mielestäni myös siivouspalvelua pitäisi olla tarjolla pienituloisille eläkeläisille. Monille ikääntyville yksityiseltä ostettava siivouspalvelu on aivan liian kallista. Eläkkeestä suurin osa menee asumiseen, ruokaan, lääkkeisiin ja kotihoitoon. Näiden jälkeen pientä eläkettä saavalle ei käteen jää juuri mitään, osa joutuu jo nyt tinkimään ruokamenoistaankin. Yhteiskunta voisi mielestäni tulla vastaan pienituloisia eläkeläisiä järjestämällä kohtuuhintaista siivousapua kotihoidon yhteydessä. Vastaavasti pienituloisilla eläkeläisillä voisi olla pienempi omavastuuosuus kotitalousvähennyksessä, jos he ostavat siivouspalvelua yksityiseltä.

Myös muita uudenlaisia malleja ikääntyvien auttamiseksi tulisi kehittää. Esimerkiksi Radio Suomipopin (2016) ohjelmassa keskusteltiin opiskelijoiden tilapäisistä asumisongelmista, kun joitakin opintoja pitäisi suorittaa lyhyehköjä aikoja tai muutamia päiviä toisella paikkakunnalla. Ohjelmassa ehdotettiin, että opiskelija voisi saada muutamaksi yöksi majoituksen ikääntyvän luona siivousta vastaan. Vastineena asumiselle voisi varmaankin olla myös lumitöiden tekeminen tai nurmikon leikkaus omakotitalossa asuvan ikääntyvän luona. Majoituspaikkaa etsivä voisi yhtä hyvin olla esimerkiksi paikkakunnalle hetkeksi tuleva tilapäinen keikkatyöläinen. Tällaiselle työn ja asumisen vaihtokaupalle pitäisi olla valvottu nettisivusto, jossa majoitusta vastaan voisi tarjota kotityötä. Väärinkäytösten välttämiseksi sivustolle kirjauduttaisiin esimerkiksi pankkitunnuksilla. Tämän tyyppinen sivusto on esimerkiksi vapaaehtoityo.fi – sivusto, jonka kautta seurakunnat, kunnat ja järjestöt tarjoavat tehtäviään vapaaehtoisille. Tällainen järjestely ei tietysti ratkaise yleisesti ongelmaa, mutta voisi olla apuna jonkin yksittäisen henkilön kohdalla.

Kotona pärjäämistä edesauttavat aivojen hyvä terveys ja riittävät sosiaaliset verkostot. Aivojen hyvä terveys vähentää muistiongelmia ja voi ennaltaehkäistä muistisairauksien syntymistä. Aivojen terveyttä edistää niiden käyttäminen ahkerasti, aivot eivät kulu käytössä vaan päinvastoin vahvistuvat. Aivoja voi hoitaa syömällä terveellisesti, nukkumalla riittävästi ja liikkumalla säännöllisesti. Aivoja suojelee myös tapaturmien ja myrkkyjen välttäminen. Liiallinen alkoholin käyttö on myrkkyä aivoille. Ikääntyneiden päihteiden käyttö on valitettavasti lisääntynyt ja päihteet aiheuttavat myös tapaturmia. Kotihoitajien pitäisikin saada enemmän koulutusta ikääntyneiden auttamiseen alkoholinkäytön vähentämisessä ja lopettamisessa. (Ikääntyneiden päihdetyö 2016.)

Yksinäisyys on myös monen kotona asuvan ikääntyneen ongelma. Monenlaista toimintaa, kerhoja, jumppia ja tapahtumia on kyllä tarjolla, mutta ne eivät tavoita kaikkia. Aktiiviset ikääntyneet hakeutuvat kyllä toimintaryhmiin, mutta osa ikääntyvistä jää yksin kotiin. Jatkuva yksinolo kotona kaventaa ikääntyvän elämänpiiriä. Vaikea kysymys onkin, miten näitä syrjäytyneitä ikääntyneitä saataisiin aktivoitua. Voisiko esimerkiksi terveydenhuollossa olla tapana käydä läpi lääkityksen lisäksi ikääntyneen harrastuksia ja sosiaalista verkkoa? Pieni opastus tarvittaessa paikkakunnan muiden ikääntyvien yhteyteen voisi helpottaa ainakin joidenkin yksinäisten elämää.

- Anita

                                       Suomi, Mökki, Etusivu, Syksy, Puut





Lähteet

Ikääntyneiden päihdetyö. 2016. Kaikki hyvin kotona –seminaari 11.2.2016. Viitattu 15.7.2016. http://www.ikaantyneidenpaihdetyo.fi/muut-sivut/ajankohtaista/ikaantyneen-mielen-hyvinvointi-auttaa-kotona-parjaamista

Kirkkopalvelut ry. 2016. Vapaaehtoistyo.fi – sivusto. Viitattu 15.7.2016. https://www.vapaaehtoistyo.fi/

Radio Suomipop. Radio-ohjelma 13.7.2016

Riihimäen kaupunki. 2015. Vanhusten palveluopas

1 kommentti:

  1. Hei Anita!

    Olit hyvin tuonut esille ongelman joista moni vanhus ns. kärsii. Pienet tulot luovat suuren ongelman saada sellaisia palveluita, millaiseen joillakin vanhuksilla olisi kovastikin tarvetta. Palveluissa keskitytään mielestäni juurikin siihen, että vanhukset saavat hoitonsa ja lääkkeensä, sekä ruokansa.
    Tämä on väärin. Myös vanhus on ihminen ja kaipaa esimerkiksi siistiä kotia, ihan niinkuin me nuoremmat ja terveemmätkin ihmiset. Vanhuus ja sen mukana tuomat sairaudet eivät vaan aina mahdollista sitä, että vanhus pystyisi siivoamaan itse, vaikka muuten kotona itsenäisesti pienin avuin pärjäisikin. Minusta olisi hienoa jos näitäkin palveluita kehitettäisiin jotenkin ja mahdollistettaisiin myös pienempi tuloisille vanhuksille siisti koti. Onhan puhtaus puoli ruokaa.
    Myös liikunnaliset mahdollisuudet ja muut harrasteet olisi mahdollistettava saataviksi kotiin, edullisesti.
    Onneksi liikunnan osalta onkin jo joissakin kunnissa herätty siihen, että näitä palveluita on mahdollista saada kotiinsa, kotikuntoutustiimin kotiin tuomana.
    Kotikuntoutustiimin tarkoituksena on tarttua kotona asuvan vanhuksen (ja muidenkin), arjen haasteisiin, sekä kannustaa ja ohjeistaa kuntoutuvaa liikkumisen pariin, yksilöllisyyden huomioon ottaen.
    Minusta tämä on hienoa ja suuri mahdollisuus monelle ikäihmiselle pärjätä mahdollisimman pitkään kotona. Toivoen mahdollisimman moni kunta lähtee tätä ideaa toteuttamaan ja jo vanhat kotikuntoutustiimit saavat jatkaa, koska tästä työstä on oikeasti hyötyä, olen sen itse nähnyt.
    Rahat yhteiskunnassa on kuitenkin tiukassa, joten vaihtoehtoja on varmasti kehitettävä paljon tulevaisuudessa, jotta ikäihmiset selviytyisivät mahdollisimman pitkään kotona ja saisivat myös oikeasti tarvitsemansa palvelut kotiin, edullisesti.

    VastaaPoista