Teknologia
kehittyy kovaa vauhtia monella alalla. Tekniset ratkaisut ovat jo tuoneet
helpotusta moneen yksipuoliseen ja raskaaseen työhön. Lisääntyvä teknologia luo
turvallisuutta ja mahdollistaa ikääntyvien kotona asumista pidempään.
Teknologian mahdollisuuksia selvitetään, kehitetään ja tutkitaan monella eri
taholla. Väestö ikääntyy, laitospaikat vähenevät ja ihmisten tulisi voida asua
yhä pidempään kotona. Kotona selviytymisen tueksi on tarjolla monenlaista
teknologiaa ja uusia apuvälineitä saamme varmastikin nähdä myös
tulevaisuudessa.
Vanhuspalveluissa
työskentelevät näkevät teknologian lisääntymisen hyvänä asiana. Teknologia
parantaa ikääntyneiden turvallisuutta ja parantaa hoidon laatua. Esimerkiksi
kaatumistunnisteet, ajanvietteeseen liittyvä teknologia, muistiapuvälineet ja
paikantavat turvalaiteet nähdään hyödyllisinä. Jo nykyisin käytössä on esimerkiksi erilaisia nostamisen apuvälineitä, jotka helpottavat käytännössä
hoitajien työtä. Myös turvapuhelimet ja avunpyyntöjärjestelmät ovat helpottamassa ikääntyvien avunsaantia. Yleisimpiä nyt käytössä olevia
laitteita ovatkin asiakastietojärjestelmät, turvapuhelin- eli
avunpyyntöjärjestelmät sekä kuntoiluvälineet. Käytössä on myös jonkin verran
muistiapuvälineitä, asukkaiden yhteiskäytössä olevia tietokoneita,
kaatumistunnisteita, kuvapuhelimia ja paikantavia turvalaitteita.
(KÄKÄTE-projekti 2014.)
Ikääntyneen
turvallisuutta lisäävät turvapuhelimet, turvarannekkeet ja paikanninlaitteet.
Turvapuhelimet ja – rannekkeet mahdollistavat avun hälyttämisen kotiin tai
palveluasuntoon, jos ikääntynyt kaatuu tai saa sairauskohtauksen. Näiden
laitteiden käyttö edellyttää kuitenkin, että ikääntyvä muistaa tehdä hälytyksen
ja hälytinlaite on saatavilla. Turvarannekkeesta ei ole hyötyä, jos se ei ole
hädän hetkellä käyttäjänsä ranteessa. Turvallisuutta lisäävät myös nyt jo
yleiset ja pakolliset palovaroittimet ja julkisissa tiloissa olevat
sammutusjärjestelmät. Omassa kodissaan asuvan turvallisuutta voidaan helposti
lisätä sähkölaitteilla, jotka katkaisevat itse virran tietyn ajan kuluttua.
Turvallisuutta voi lisätä myös erillisellä liesivahdilla, ovisilmällä, langattomalla
ovisilmäkameralla, kodin lukitusjärjestelmällä sekä poistumisvalvonnalla.
(KÄKÄTE-projekti 2016.)
Saatavana on
myös passiivisia turvalaitteita, jotka seuraavat ikääntyneen hyvinvointia.
Mielestäni yksi hyvä keksintö on kukkatolppa, joka seuraa asukkaan hyvinvointia.
Se on huomaamaton, pienehkö ja helppo sijoittaa kotiin, vaikkapa juuri
kukkapylvääksi. Pylväs seuraa asukkaan liikkumista, asunnosta poistumista,
liikkumattomuutta, kaatumisia ja putoamisia. Pylväs tekee automaattisesti
hälytyksen, jos jotakin poikkeavaa tapahtuu. Tämä tuo turvallisuutta ikääntyneelle
itselleen ja myös hänen omaisilleen. Tieto siitä, että apua on tulossa, vaikkei
itse pystyisi tai muistaisi tehdä hälytystä, luo turvallisuutta. Mielestäni
tämän on todella hyvä keksintö. Oma edesmennyt isoäitini lojui asuntonsa
lattialla kaatumisen seurauksena. Hänellä oli kyllä turvaranneke kädessään,
mutta hätäännyttyään hän ei muistanutkaan painaa nappia. Tällainen kukkatolppa
olisi tehnyt hälytyksen hänen puolestaan ja apu olisi tullut paljon nopeammin
paikalle. (Seniortek 2016.)
Tulevaisuudessa
ikääntyneiden automaattinen hyvinvoinnin seuranta tulee varmastikin
lisääntymään. Erilaiset rannekkeet ja tunnistimet voivat seurata, unen laatua,
valveillaoloaikaa, verenpainetta, aktiivisuustasoa ja jopa ulkoilua.
Äkillisistä muutoksista ja pidemmän aikavälin muutoksista lähtee hälytys sovittuun
paikkaan. Uusien järjestelmien avulla myös viestittely omaisten ja
hoitohenkilökunnan välillä on mahdollista. Tällaiset laitteet soveltuisivat
varmastikin hyvin esimerkiksi kotipalvelun asiakkaiden hyvinvoinnin seurantaan.
(KÄKÄTE-projekti 2016.)
Teknologia on
ikääntyvien apuna ollut jo pitkään. Moottoroidut sängyt ja kuulolaitteet
auttavat selviytymään jokapäiväisessä elämässä. Äänikirjat ja helppokäyttöiset
kuvapuhelimet voivat tuoda nyt ja tulevaisuudessa mielekästä tekemistä
ikääntyvän päivään. Tuotteiden kehittelyssä pitäisi huomioida erityisesti
niiden helppokäyttöisyys ja tässä olisi kyllä mielestäni parantamisen varaa.
Vaikka ikääntyviä ihmisiä on paljon ja monelle heistä teknisten laitteiden
hallinta on vaikeaa, aidosti helppokäyttöisiä puhelimia ja tietokoneista on yllättävän
vähän markkinoilla. Puhelimissa ja tietokoneissa on monesti liikaa
ominaisuuksia ja valikot eivät aina ole suomen kielellä. Toki
ikääntyvissä on paljon henkilöitä, joilla tekniikka onkin hallussa ja ongelmia
puhelimien ja tietokoneiden käytössä ei ole. Monet ikääntyneet hallitsevat
hyvin tietokoneen käytön ja esimerkiksi Skype-puhelut. Kuitenkin on myös paljon ikääntyviä,
jotka tuskastuvat jatkuvasti puhelimien, televisioiden ja tablettien
monimutkaisuuteen. Olisi ihanaa, jos heille olisi tarjolla aidosti
helppokäyttöisiä ja yksinkertaisia laitteita, joissa olisi olemassa vain
tarvittavat ominaisuudet.
Vanhenemisen aiheuttamat
toimintakyvyn vajeet aiheuttavat Halmesaaren (2016) mukaan samanlaisia ongelmia ikääntyville kuin nuoremmilla vammaisilla henkilöillä on. Molempien liikkumista helpottavat
sähkökäyttöiset pyörätuolit ja sähkömopot. Myös ovien avaamista helpottava
teknologia ja moottoroidut keittiön kaapistot mahdollistavat monelle henkilölle
selviytymisen kotona. Erilaiset sähkökäyttöiset apuvälineet ovat
mahdollistaneet monelle vanhukselle ja vammaiselle kotona asumisen. Monenlaisia
apuvälineitä on saatavissa helpottamaan näkemistä, kuulemista, tietokoneen
käyttöä ja liikkumista. Teknologian kehitys on mahdollistanut monelle ihmiselle
itsenäisyyden ja mahdollisuuden asua kotona.
Kaikki kehitettävä
teknologia ei kuitenkaan sovi kaikille ja joskus perinteiset ratkaisut voivat
olla sopivampiakin. Olin työharjoittelun aikana tutustumassa ikääntyvien
vapaaehtoiskeskus Virsuun Riihimäellä. Siellä oli esittelyssä Menumat-palvelu.
Palvelu sisältää laitteen, jossa ruoka lämmitetään sekä pakastimen, johon
valmiit ruoka-annokset tuodaan. Ruuat toimitetaan kotiin, minimissään 10
annoksen erissä. Ruokia voi siis tilata etukäteen vaikkapa pariksi viikoksi. Virsun
ikääntyneet saivat maistella Menumat-palvelun ruoka-annoksia ja ainakaan he
eivät erityisesti pitäneet tarjolla olevista ruuista. Itse jäin miettimään
tämän palvelun kohdalla, että eikö tuo muutaman päivän välein tai päivittäin tuotava
ateriapalvelu kuitenkin ole useimman kohdalla parempi vaihtoehto.
Mikroaaltouuni lämmittää aterian ja kotipalvelun työntekijä voi tarvittaessa
tehdä lämmityksen. Mielestäni ateriapalvelussa tärkeää on myös se, että joku
ihminen tuo ruuat useamman kerran viikossa kotiin. Näin ainakin jonkinlainen
ihmiskontakti tulee ikääntyneelle, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin
useamman kerran viikossa. (Menumat 2016.)
Teknologia lisääntyy
vähitellen hoiva-alalla ja tulemmekin varmasti näkemään monia uusia keksintöjä. Tulevaisuudessa
varmaan lääkärin voi tavata tietokoneen välityksellä ja toivottavasti tarjolla
on myös reaaliaikaista opastusta itse teknologian käytössä. Teknologia
helpottaa hoitajien työtä ja lisää ikääntyvien turvallisuutta sekä mahdollistaa
kotona asumista pidempään. Teknologia ei kuitenkaan saa korvata kokonaan
ihmistä hoitotyössä. Jokainen meistä tarvitsee inhimillistä hoivaa ja ihmisen
kohtaamista. Teknologia voi vapauttaa hoitajien työaikaa hoivaan ja
kiireettömään läsnäoloon, mutta mielestäni se ei voi koskaan kokonaan
syrjäyttää ihmistä.
-Anita
Lähteet
Halmesaari, R.
2016. Vanhustenpalvelut ovat monesti myös vammaispalveluita. Viitattu 2.8.2018.
http://www.valli.fi/ajankohtaista/blogi/uutta-kohti-vanhustenpalvelut-ovat-monesti-myos-vammaispalveluita/
KÄKÄTE-projekti.
2016. Teknologiatuotteet ja – ratkaisut. Viitattu 2.8.2016.
http://www.ikateknologia.fi/fi/teknologiatuotteet-ja-ratkaisut.html
KÄKÄTE-projekti.
2014. Vanhuspalvelujen ammattilaiset pitävät teknologiaa tarpeellisena
hoitotyössä. Vanhustyön keskusliitto. Viitattu 2.8.2016. http://www.vtkl.fi/fin/toimimme/ajankohtaista/arkisto/2014/12/vanhuspalvelujen-ammattilaiset-pitavat-teknologiaa-tarpeellisena-hoitotyossa
Menumat. 2016.
Itsenäistä elämää kotona. Viitattu 2.8.2016. http://www.menumat.fi/etusivu
Seniortek.
2016. Kukkatolppa. Viitattu 2.8.2016. http://www.seniortek.fi/ratkaisu/kukkatolppa
