maanantai 18. heinäkuuta 2016

Palveluasumisen viihtyisyyteen vinkkejä Hollannista

Olin kuuntelemassa kaupungin perusturvajohtajan (Saarnio 2016) esitystä ikääntyvien asumispalveluista Hollannissa. Hän oli ollut tänä keväänä tutustumassa useisiin ikääntyvien asumispalveluiden yksiköihin. Hollannissa pyritään mahdollistamaan kotona asuminen mahdollisimman pitkään ja kuten Suomessa ikääntyville on tarjolla ennemminkin palveluasumista laitospaikkojen sijaan. Tutustumispaikkoina olevissa palveluasunnoissa oli panostettu erityisesti asukkaiden viihtyvyyteen ja kodinomaisuuteen. Monessa paikassa oli painotettu sitä, että palveluasunto on asukkaiden koti. Viihtyvyyteen oli panostettu ja laitosmaisuutta pyrittiin välttämään. Useissa yksiköissä työntekijät pukeutuivat tavanomaisen näköisiin työvaatteisiin. Laitosmaisia valkoisia vaatteita ei käytetty, vaan työvaatteet olivat värikkäitä ja yksilöllisiä. Myös työskentely tapahtui samassa tilassa asukkaiden kanssa. Erillisiä toimistoja ei ollut, vaan kirjalliset työt tehtiin asukkaiden kanssa yhteisessä oleskelutilassa, jossa työntekijöiden toimistopöytäkin oli. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä pyrittiin näin edistämään kaikin mahdollisin tavoin.

Palveluasumisen yksiköt saattoivat olla melko suuriakin, mutta tiloja oli jaettu pienempiin yksiköihin. Esimerkiksi 120 asukkaan asumispalveluyksikössä rakennukseen oli muodostettu 12 erillistä ryhmäkotia, joissa kussakin oli 10 asukasta. Suuri asukasmäärä mahdollisti asukkaiden ryhmittelyä oman taustan tai muun yhdistävän tekijän mukaan. Samassa ryhmäkodissa saattoi asua entisiä yrittäjiä, maaseudun väkeä, taiteilijoita tai korkeasti koulutettuja henkilöitä. Hollannissa on tehty tutkimusta siitä, että ihmiset haluavat asua samankaltaisten ihmisten kanssa. Samanlaisista taustoista tulevat ikääntyvät viihtyvät hyvin yhdessä ja yhteisiä muistelun- ja puheenaiheita löytyy helposti. Yksiköitä yhdistävät pitkät käytävät, joita pitkin ikääntyneet saattoivat liikkua ja hoitaa kuntoaan myös sisätiloissa. Kuntoa voi hoitaa myös esimerkiksi kuntopyörällä pyöräillen, niin että samaan aikaa voi seurata kuvaa suurelta taululta vaikkapa omalta kotiseudultaan. Suurissa yksiköissä oli tarjolla myös monenlaisia palveluita, samasta rakennuksesta löytyi kampaamo, kauneushoitoa, uimahalli, kuntosali ja ravintoa. Useissa yksiköissä oli myös oma ruokakauppa, jossa voi asioida muutkin kuin talon omat asukkaat. (Saarnio 2016.)

Yhteisöllisyyttä ja ikääntyvien osallistumista voidaan lisätä monella tavalla. Monessa Hollannin palveluasumisen yksikössä jokainen asukas osallistui toimintaan jollain tavalla. Esimerkiksi ruokaa valmistettiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Samassa rakennuksessa olevasta kaupasta haettiin yhdessä ruokatarvikkeet ja ruoka tehtiin yhdessä. Näin asukkaat saivat mielekästä tekemistä ja voivat kokea olevansa hyödyksi. Myös henkilökunnan työ on varmasti mielekkäämpää kun asioita tehdään ja valmistellaan yhdessä. Tämä kaikki vaatii varmasti ajattelun ja asenteiden muutosta tekemiseen. Tehdään siis arkipäivän askareita yhdessä asukkaiden kanssa heidän kodissaan. Ajatuksena on, että jokainen voi osallistua jollain tavalla toimintaan. (Saarnio 2016.)

Tässä taloudellisessa tilanteessa uusien asumispalveluyksiköiden rakentaminen Suomessa on varmaankin nyt aika vähäistä. Tuosta Hollannin mallista voisi mielestäni ottaa edullisestikin monia asioita käytäntöön myös Suomessa. Monet palveluasunnot ja tehostetun palveluasumisen yksiköt ovat aika laitosmaisia. Viihtyvyyttä voisi edullisesti lisätä maalaamalla seiniä kodikkailla väreillä sekä tuomalla tekstiilejä ja tauluja seinille. Kodinomainen ja viihtyisä ympäristö vaikuttavat tutkitusti (Karppinen 2015) positiivisesti ikääntyneiden viihtyvyyteen ja vähentävät asukkaiden levottomuutta. Asukkaat voisivat vaikka tehdä itse tauluja käytävien ja yhteisten tilojen seinille tai maalata taideteoksia suoraan seinälle. Olin itse mukana virikehetkessä, jossa ikääntyvät maalasivat taideteoksia musiikin säestyksellä. Vaikka toimintakyky ei kaikilla ollut muuten kovin hyvä, niin maalaus kyllä onnistui hyvin, kun välineet olivat valmiina. Musiikkihetken aikana valmistuneet työt olivat kauniita ja olisivat kyllä käyneet hyvin sellaisinaan tuomaan väriä ja kodikkuutta. Taiteella on myönteinen vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Taiteen merkitys on tiedostettu myös työhyvinvoinnin kannalta. Yhteistyössä ja opastuksella taiteen tekeminen yhteisiin tiloihin asukkaiden, henkilökunnan ja esimerkiksi kansalaisopiston opettajan kanssa lisäisi kaikkien osapuolten hyvinvointia ja olisi edullinen tapa luoda viihtyisyyttä yhteiseen ympäristöön. (Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia 2015.)

Henkilökunnan vaatteiden valinta olisi mielestäni myös edullinen tapa vaikuttaa viihtyvyyteen. Sanotaan, että värit vaikuttavat ihmisiin ja erilaisilla väreillä on erilaisia vaikutuksia. Valkoinen vaatetus valkoisilla käytävillä voi esimerkiksi muistisairaasta ikääntyneestä näyttää siltä, kuin työntekijän pää leijuisi ilmassa käytävällä. Ihminen ei enää erotu käytävästä. Vaatteita joudutaan aika ajoin uusimaan ja uusien vaatteiden valinnan yhteydessä voisi käyttää hetken enemmän aikaa miettimiseen. Entäpä, jos työntekijöiden vaatteet olisivat värikkäämpiä ja kodikkaampia. Asukkaista olisi varmastikin mukavampi seurata työntekijöitä ja oletettavasti työntekijätkin kokisivat olonsa itse valitsemassaan värikkäämmässä vaatteessa kotoisammaksi.

Asukkaiden osallisuutta voisi varmastikin myös lisätä miettimällä toimintatapoja uudelleen. Osallisuus luo yhteisöllisyyttä ja kokemuksen oman toiminnan merkityksellisyydestä. Ihmiselle on jokaisessa ikävaiheessa tärkeä tuntea kuuluvansa johonkin sekä tuntea olevansa merkityksellinen ja tärkeä. Voisivatko asukkaat osallistua esimerkiksi ruuan valmistukseen tai kattamiseen? Tai voisivatko asukkaat olla mukana istuttamassa kukkia keväällä tai laittamassa koristeita jouluksi. Joissain paikoissa näin varmaan voidaan jo toimiakin, mutta monessa paikassa osallisuutta voitaisiin varmastikin vielä paljon lisätä.

- Anita

                                 Tulppaanit, Tulppaani, Vuode, Värikäs   


Lähteet

Karppinen, T. 2015 Ikääntyneen toimintakykyä tukeva hoitoympäristö osastonhoitajien näkökulmasta. Turun yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pro gradu –tutkielma.

Saarnio, M. 2016. Luento Hollannin terveisistä 1.6.2016. Riihimäen kaupunki.

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia. 2015. Toimintaohjelman 2010 – 2014 loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 18.7.2016. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3578-5


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ikääntyneiden kotona selviytyminen ja selviytymistä auttavat palvelut

Kuntien kotihoidon kautta ikääntyvillä on mahdollisuus saada monenlaista palvelua ja tukea kotona selviytymiseen. Kunnat tarjoavat yleensä apua ainakin pesulla käyntiin, pukemiseen, ruuan lämmitykseen ja lääkkeiden ottamiseen. Kotipalvelun kautta järjestyy tarvittaessa myös ateriapalvelu eli kotiin kuljetettu tai läheisessä palvelutalossa nautittu ateria, kylvetys- ja saunapalvelu kunnan tiloissa, kauppakassipalvelu eli ruuan toimitus kotiin lähikaupasta sekä turvapuhelin. Kunnat järjestävät myös kotona asuville tarkoitettua päivätoimintaa, jossa on päivittäisen ohjelman lisäksi tarjolla ruoka. Kunnan lisäksi erilaisia hoivapalveluja kotiin tarjoavat myös yksityiset toimijat. Palveluja on yleensä kyllä tarjolla, mutta pienituloisille eläkeläisille monet palvelut voivat olla liian kalliita. (Riihimäen kaupunki 2015.)

Tein itse laadullista tutkimusta lähipiirissäni tänä keväänä ikääntyvien pärjäämisestä kotona. Tutkimus liittyi sosionomi-opintojeni jaksoon Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet. Tein tutkimusta haastattelemalla neljää kotona asuvaa ikääntynyttä, tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää heidän omaa pärjäämistä kotona tällä hetkellä ja heidän omia ajatuksia tulevaisuudessa tarvitsemistaan palveluista. Haastateltavat olivat iältään 72 – 79 – vuotiaita. Kaikki haastateltavat asuvat tällä hetkellä kotona ja kokevat pärjäävänsä nyt vielä melko hyvin, vaikka jokaisella heistä on jonkinlaisia terveydellisiä ongelmia. Ketään haastatelluista ei ole vielä kotihoidon palvelujen piirissä. Kysyin haastateltavilta, minkälaista apua he kokivat tarvitsevansa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Kaikki haastateltavat arvioivat tarvitsevansa tulevaisuudessa ensimmäiseksi siivousapua, kahden haastatellun mielestä siivousapu voisi olla nytkin ajoittain tarpeellista. Haastatellut kokivat kodin siivoamisen raskaimmaksi kotityöksi. Ketään haastatelluista ei kuitenkaan vielä ollut hankkinut siivouspalveluita kotiin, palvelun kalliin hinnan vuoksi.

Siivoamisen ohella toinen kotona pärjäämiseen vaikuttava asia oli kaikkien haastateltujen mukaan oma terveydentila. Haastateltavat olivat huolestuneita omasta pärjäämisestä tulevaisuudessa, jos terveydentila heikkenee. Erityisesti muistiongelmien lisääntyminen ja mahdolliset muistisairaudet tulevaisuudessa huolestuttivat. Kaikki haastatellut olivat kuitenkin tällä hetkellä kohtuullisen tyytyväisiä pärjäämiseen kotona ja kaikki toivoivat, että voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Ikääntyneiden kotona asuminen mahdollisimman pitkään on nykyisin myös yhteiskunnan tavoitteena. Kotona asumisen tukeminen on huomattavasti edullisempaa yhteiskunnalle, kuin palveluasuntojen ja hoiva-asumisen järjestäminen. Itse jäin miettimään, onko kotiin tarjottavia kohtuuhintaisia palveluita vastaavasti kehitetty ikääntyvien tarpeita kuunnellen? Onko nykyinen suuntaus se, että kotona on pärjättävä jollain tavalla, vaikka itse ei enää kokisi pärjäävänsäkään, koska hoiva-asumista on tarjolla vain kaikkein huonokuntoisimmille? Onko tulevaisuus sitä, että huonokuntoiset ikääntyneet asuvat kotona ilman tarvitsemiaan palveluita, koska heillä ei ole varaa ostaa niitä? Monet haluavat ja voivat taloudellisestikin asua kotona palvelujen turvin mahdollisimman pitkään ja on hyvä, että heille on palveluja tarjolla. Mielestäni kun ikääntynyt itse kokee, ettei enää pärjää, hänellä pitäisi edelleen olla mahdollisuus myös päästä palveluasuntoon tai hoiva-asumisen piiriin.

Kunnan kotihoidon kautta siivousapua on yleensä tarjolla vain veteraaneille, muiden asiakkaiden kotihoitoon kuuluu vain päivittäinen siistiminen. Yhteiskunnan tavoitteena on ikääntyvien asuminen kotona yhä pidempään, joten mielestäni myös siivouspalvelua pitäisi olla tarjolla pienituloisille eläkeläisille. Monille ikääntyville yksityiseltä ostettava siivouspalvelu on aivan liian kallista. Eläkkeestä suurin osa menee asumiseen, ruokaan, lääkkeisiin ja kotihoitoon. Näiden jälkeen pientä eläkettä saavalle ei käteen jää juuri mitään, osa joutuu jo nyt tinkimään ruokamenoistaankin. Yhteiskunta voisi mielestäni tulla vastaan pienituloisia eläkeläisiä järjestämällä kohtuuhintaista siivousapua kotihoidon yhteydessä. Vastaavasti pienituloisilla eläkeläisillä voisi olla pienempi omavastuuosuus kotitalousvähennyksessä, jos he ostavat siivouspalvelua yksityiseltä.

Myös muita uudenlaisia malleja ikääntyvien auttamiseksi tulisi kehittää. Esimerkiksi Radio Suomipopin (2016) ohjelmassa keskusteltiin opiskelijoiden tilapäisistä asumisongelmista, kun joitakin opintoja pitäisi suorittaa lyhyehköjä aikoja tai muutamia päiviä toisella paikkakunnalla. Ohjelmassa ehdotettiin, että opiskelija voisi saada muutamaksi yöksi majoituksen ikääntyvän luona siivousta vastaan. Vastineena asumiselle voisi varmaankin olla myös lumitöiden tekeminen tai nurmikon leikkaus omakotitalossa asuvan ikääntyvän luona. Majoituspaikkaa etsivä voisi yhtä hyvin olla esimerkiksi paikkakunnalle hetkeksi tuleva tilapäinen keikkatyöläinen. Tällaiselle työn ja asumisen vaihtokaupalle pitäisi olla valvottu nettisivusto, jossa majoitusta vastaan voisi tarjota kotityötä. Väärinkäytösten välttämiseksi sivustolle kirjauduttaisiin esimerkiksi pankkitunnuksilla. Tämän tyyppinen sivusto on esimerkiksi vapaaehtoityo.fi – sivusto, jonka kautta seurakunnat, kunnat ja järjestöt tarjoavat tehtäviään vapaaehtoisille. Tällainen järjestely ei tietysti ratkaise yleisesti ongelmaa, mutta voisi olla apuna jonkin yksittäisen henkilön kohdalla.

Kotona pärjäämistä edesauttavat aivojen hyvä terveys ja riittävät sosiaaliset verkostot. Aivojen hyvä terveys vähentää muistiongelmia ja voi ennaltaehkäistä muistisairauksien syntymistä. Aivojen terveyttä edistää niiden käyttäminen ahkerasti, aivot eivät kulu käytössä vaan päinvastoin vahvistuvat. Aivoja voi hoitaa syömällä terveellisesti, nukkumalla riittävästi ja liikkumalla säännöllisesti. Aivoja suojelee myös tapaturmien ja myrkkyjen välttäminen. Liiallinen alkoholin käyttö on myrkkyä aivoille. Ikääntyneiden päihteiden käyttö on valitettavasti lisääntynyt ja päihteet aiheuttavat myös tapaturmia. Kotihoitajien pitäisikin saada enemmän koulutusta ikääntyneiden auttamiseen alkoholinkäytön vähentämisessä ja lopettamisessa. (Ikääntyneiden päihdetyö 2016.)

Yksinäisyys on myös monen kotona asuvan ikääntyneen ongelma. Monenlaista toimintaa, kerhoja, jumppia ja tapahtumia on kyllä tarjolla, mutta ne eivät tavoita kaikkia. Aktiiviset ikääntyneet hakeutuvat kyllä toimintaryhmiin, mutta osa ikääntyvistä jää yksin kotiin. Jatkuva yksinolo kotona kaventaa ikääntyvän elämänpiiriä. Vaikea kysymys onkin, miten näitä syrjäytyneitä ikääntyneitä saataisiin aktivoitua. Voisiko esimerkiksi terveydenhuollossa olla tapana käydä läpi lääkityksen lisäksi ikääntyneen harrastuksia ja sosiaalista verkkoa? Pieni opastus tarvittaessa paikkakunnan muiden ikääntyvien yhteyteen voisi helpottaa ainakin joidenkin yksinäisten elämää.

- Anita

                                       Suomi, Mökki, Etusivu, Syksy, Puut





Lähteet

Ikääntyneiden päihdetyö. 2016. Kaikki hyvin kotona –seminaari 11.2.2016. Viitattu 15.7.2016. http://www.ikaantyneidenpaihdetyo.fi/muut-sivut/ajankohtaista/ikaantyneen-mielen-hyvinvointi-auttaa-kotona-parjaamista

Kirkkopalvelut ry. 2016. Vapaaehtoistyo.fi – sivusto. Viitattu 15.7.2016. https://www.vapaaehtoistyo.fi/

Radio Suomipop. Radio-ohjelma 13.7.2016

Riihimäen kaupunki. 2015. Vanhusten palveluopas

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Muistelu ja TunteVa -toimintamalli ikääntyvän muistisairaan tueksi

Olin työharjoittelussa kaupungin koti- ja vanhuspalveluissa ja harjoittelun aikana sain tutustua erilaisiin ikääntyville suunnattuihin tukitoimiin ja palveluihin. Sain tutustua mm. kotihoidon työhön, palveluneuvontaan, vapaaehtoiskeskuksen toimintaan, ikääntyvien päivätoimintaan, vapaaehtoistyöhön ja muistisairaiden tehostettuun palveluasumiseen. Monella ikääntyvällä on ongelmia muistin kanssa ja valitettavan monet eivät enää pärjää kotona muistisairauksien vuoksi. Muistisairaan elämää voidaan kuitenkin tukea ja helpottaa monella tavalla.

Muistisairauden ovat Suomessa yleisiä. Joka kolmannella yli 65-vuotiaalla on muistioireita. Kognitiivinen toiminta on heikentynyt jo noin 120.000 henkilöllä, keskivaikeista dementian oireista kärsiviä on noin 85.000 ja lievistä oireista noin 35.000. Uusia dementian asteisia muistisairaustapauksia ilmaantuu vuosittain noin 13.000. Työikäisistä henkilöistä etenevä muistisairaus on noin 7.000 – 10.000 henkilöllä. Merkittävä osa muistisairauksista jää myös diagnosoimatta. Yleisimmin muistisairautta aiheuttavat Alzheimerin tauti, aivoverenkiertosairaudet, Lewyn kappale – tauti, Parkinsonin taudin muistisairaus, ohimolohkorappeumat, etenevä sujumaton afasia sekä semanttinen dementia. Muistisairauksien osalta voidaankin puhua kansantaudista, joka koskettaa jossain elämän vaiheessa lähes kaikkia Suomalaisia. Monet sairastuvat itse muistisairauteen ja useimmilla meistä on ikääntyneitä läheisiä tai ystäviä, jotka kärsivät muistisairaudesta. (Duodecim 2016.)

Muistisairauksia voidaan ehkäistä vaikuttamalla tunnettuihin vaaratekijöihin, kuten kohonneeseen verenpaineeseen. Sydämen terveydestä huolehtimalla huolehditaan myös aivojen terveydestä. Me kaikki tiedämme, että useimpia sairauksia ehkäisee terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta, alkoholin kohtuullinen käyttö, tupakoinnin välttäminen ja henkinen hyvinvointi. Ennaltaehkäisystä huolimatta osa kuitenkin sairastuu muistisairauksiin ja tässä kirjoituksessa käsittelenkin muutamia asioita, jotka helpottavat muistisairaan elämää. Jokaiselle muistipotilaalle tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelma, jota tarkistetaan säännöllisesti. Muutosten ennakointi ja tulevaisuuden suunnittelu auttavat selviytymään uusissa tilanteissa taudin edetessä. Kotona asumista voidaan tukea monelle eri tavalla, tukitoimena voi olla esimerkiksi kotipalvelu, kotisairaanhoito, turvalaitteet, ateriapalvelu ja erilaiset apuvälineet. Läheisten tukiverkosto ja muistisairaan oman tahdon kuuleminen ovat erityisen tärkeitä elämänlaadun kannalta. (Duodecim 2016.)

Läheiset voivat tukea muistisairasta monella eri tavalla. Tuttujen ja turvallisten ihmisten mukanaolo arjessa on erityisen tärkeää kun muistisairaus etenee. Kun muistisairaus on alkuvaiheessa, yhteisestä muistelusta on hyötyä monella eri tavalla. Muisteleminen on ikään kuin sisäinen matka menneisyyteen. Matkaa tehdään ajattelun ja yhteisen keskustelun kautta. Muistelemalla voi jäsentää menneisyyden kokemuksia ja erilaisille tapahtumille voi löytää uusia merkityksiä ja tulkintoja. Muistelun avulla voi rakentaa siltaa menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Muistelemalla voi hyväksyä oman elämän tapahtumia osana elämän kulkua. (Sovio 2011.) Jokaisella meistä on hyviä ja huonoja muistoja. Muistelemalla voi hyväksyä oman elämän huonojakin valintoja tai tekoja. Muistelu voi auttaa ymmärtämään ja hyväksymään, että on elämässään tehnyt joskus huonojakin ratkaisuja, sillä hetkellä käytettävissä olevalla tiedolla ja kokemuksella. Muistelemalla voi tehdä ikään kuin sovintoa oman elämänsä kanssa.

Yhdessä läheisen kanssa muistellessa olisi tärkeää kirjata asioita muistiin. Muistoihin voisi kirjata lapsuuden perheen muistoja, esimerkiksi minkälaisia asioita lapsuudesta ja omasta perheestä on jäänyt mieleen. Myös kouluiästä ja nuoruudesta olisi hyvä kirjata muistoja, muistoja esimerkiksi koulusta ja ystävistä tai millaisia tunteita ja kokemuksia nousee mieleen tuolta ajalta. Nuoren aikuisen elämää, ammatinvalintaa, perhesuhteita, työelämää, harrastuksia ja tuon ajan tunteita ja kokemuksia voisi kirjata ylös. Myös keski-iän ja eläkeiän tärkeitä muistoja, tunteita ja kokemuksia olisi hyvä kirjata muistiin. Kirjattavat tiedot ovat tärkeitä muistisairaalle, läheisille ja hoitajille, sitten kun muistisairas ei itse enää muista niitä. Muistelun aikana kirjattuihin asioihin voidaan myöhemmin palata ja muistoja voidaan myöhemmin täydentää. Kirjaamistavalla ei niinkään ole väliä. Tietoja voidaan kirjoittaa (Sovio 2011) vihkoon, valokuvakansioon voidaan tehdä lisälehtiä tietoja varten, muistoista voidaan tehdä kuvakertomuksia tai muistelulaatikoita, jonne tietoja kerätään. Erityisen tärkätä olisi kirjata ylös myös tietoa muistisairaan mieltymyksistä ja tavoista, mistä hän pitää ja mistä ei pidä. Muistisairauden myöhäisemmässä vaiheessa, kun muistisairas ei välttämättä enää osaa kertoa omista toiveistaan, tieto hänen omista toivomuksistaan ja mieltymyksistään olisi erityisen tärkeää hyvän hoidon kannalta.

Kun muistisairaus on edennyt pidemmälle, muistisairaan elämä voi olla turvatonta ja kaoottista. Muistisairaiden ihmisten kohdalla onkin erityisen tärkeää, miten heidät kohdataan ja minkälainen tunneilmapiiri on. Sain tutustua harjoitteluni aikana TunteVa-toimintamalliin. Se on vuorovaikutusmenetelmä, joka tukee muistisairaiden hoitoa vahvistamalla heidän identiteettiä ja omanarvontuntoa. Muistisairas ihminen kohdataan hänen omassa maailmassaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen kertomiin virheellisiin tietoihin ei takerruta, vaan pyritään ymmärtämään hänen tuntemuksiaan ja auttamaan niiden käsittelyssä. Muistisairas tarvitsee tukea tunteiden ja tarpeiden ilmaisussa. On tärkeää, että muistisairas voi säilyttää omanarvontunnon ja saa kokea itsensä merkitykselliseksi ihmiseksi. Identiteettiä tuetaan kohtaamalla muistisairas yksilöllisesti, ottamalla huomioon hänen mieltymykset, tavat, taipumukset, mielialat, roolit ja toiveet. Tukeminen tapahtuu empatian, kuulluksi tulemisen ja yhteisöllisyyden keinoin. Tunnepohjainen vuorovaikutus hoitajan ja hoidettavan välillä vähentää vetäytymisen tarvetta. Onnistumisen kokemukset ja keinot kohdata asiakkaiden vaikeitakin tunteita tuovat hoitajien työhön uutta osaamista ja työn tärkeyden merkitystä. Muistisairaalle ihmiselle on erityisen tärkeää, että hän tulee kuulluksi ja hänen tunteitaan ymmärretään. (Pohjavirta 2012.)

Muistisairaan henkilön kanssa työskennellessä on tärkeää, että hänen tunteisiin vastataan. Erityisen tärkeätä on empaattisuus, kiireettömyys ja aito halu kohdata muistisairas ihminen. Muistisairas ei välttämättä muista hetken päästä mitä keskusteltiin, mutta keskustelun herättämä tunnelma ja kohdatuksi tulemisen tunne tallentuvat hänen kokemuksiksi. Hoitajan tulee olla läsnä hoidettavalleen ja hänen tulisi kyetä myötäelämään ja arvostamaan muistisairaan tunteita. Myös muistisairaan läheisten olisi hyvä saada tietoa ja ymmärrystä muistisairaan elämästä. Muistisairaan kanssa läheistenkään ei tarvitse korjata ja oikaista muistisairaan kertomaa virheellistä tietoa, vaan tärkeää on empaattinen vuorovaikutus, jossa muistisairaan oma todellisuus otetaan huomioon. Yhteinen keskustelu, tunteiden ja huolien jakaminen, lähellä oleminen ja kosketus ovat tärkeitä. Mielestäni jokaisen muistisairaiden kanssa työskentelevän olisi hyvä tutustua TunteVa – toimintamalliin ja myös läheisille tulisi kertoa toimintatavoista, jotka helpottavat muistisairaan elämää.

- Anita


                              Silhouettes, Koheesio, Naisten, Vanha


                         

Lähteet

Duodecim. 2016. Käypä hoito – suositukset. Viitattu 13.7.2016. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044

Pohjavirta, H. 2012. Onko tänään eilen. TunteVa – opas muistisairaita hoitaville. Tampere: Tampereen kaupunkilähetys ry.


Sovio, S. 2011. Kuva auttaa muistamaan ja tuntemaan – kuva muistelemisen välineenä. Kanta-Hämeen POLKKA- hanke 2009 – 2011

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Anitan blogi ikääntyvien hyvinvoinnista

Hei,

Olen Anita Mustalahti. Opiskelen Hyvinkään Laureassa sosionomiksi. Olen aloittanut opiskelun tammikuussa 2015 ja tämä opintojakso Ikääntyvien palvelut hyvinvointiyhteiskunnassa on ainoa opintojaksoni kesällä. Olin työharjoittelussa Riihimäen kaupungin koti- ja vanhuspalveluissa ja tulevaisuudessa työskentely ikääntyvien parissa kiinnostaa minua kovasti. Ikääntyvien hyvinvointi on itseäni kiinostava aihe myös useiden lähipiirissäni olevien ikäihmisten vuoksi. Tämä kurssin käytännön tekniikka aiheuttaa itselleni haasteita. Tämä on elämäni ensimmäinen blogi, jonka olen itse alusta asti luonut. Tsemppiä ja opiskeluintoa kaikille opiskelukavereille :). Toivottavasti meillä kaikilla ja läheisillämme aikanaan on onnellinen vanhuus.

- Anita


                                  Vanhat Ihmiset, Pari, Yhdessä